Kolmas sija Lahden Historicissa

Mika Turkki ajoi palkinnoille Lahden kisassa

Lauantaina rallin toisena ajopäivänä oli vuorossa 5 vaativaa erikoiskoetta. Kahteen kertaan ajettavat pätkät Kymentaka ja Ojassuo olivat rallin ratkaisupätkiä ja ilman dramatiikkaa rallin lopputuloskaan ei selvinnyt. Mika Turkki päätti painaa kaasupolkimen syvälle lattiaan kartanlukijansa Timo Hantusen säestämänä tavoitteena ensinnäkin nousta kolmen joukkoon ja toiseksi pitää takana kirinyt Porsche-kuski Mats Myrsell aisoissa. Päivän ensimmäinen erikoiskoe koitui rallia johtaneen Jari-Matti Latvalan kohtaloksi. Autossa syttyi pieni palonalku konehuoneessa ja se pakotti miehistön pysäyttämään autonsa keskelle erikoiskoetta. Vaikka tilanne vaikuttikin dramaattiselta, miehistö säilyi vahingoittumattomana ja autokin suurelta osin. Kesketys oli kuitenkin selvä. Voittotaistelu oli siltä osin päättynyt, sillä rallia pitkään toisena ajanut Veli-Matti Saarelainen nousi johtopaikalle ja piti ykköstilan hallussaan maaliin asti. Myrsell näpäytti vielä kertaalleen Turkkia erikoiskokeella 8 ottaen nimiinsä pohja-ajan. Noususta toiselle sijalle voitiin haudata Ojassuon erikoiskokeella, jossa ajo hieman takkusi. Jensen pääsi omalla pohja-ajallaan sen verran karkuun, että Lancia-kuskia oli vaikea enää loppukilometreillä tavoittaa.

Vaativa Kymentaka onnistui

Mika Turkki onnistui pitämään luistelevan autonsa parhaiten oikeilla linjoilla päivän pisimmällä erikoiskokeella nimeltä Kymentaka. Siellä tosin vauhtia alkoi olla jo sen verran, että ojaa käytiin katselemassa oikein sivuikkunasta, liekkö useampaankin kertaan. Puristus toi kuitenkin riittävästi kaulaa takaa-ajajiin, joten sen suhteen saattoi huokaista helpotuksesta. Ojassuon erikoiskokeella tuli takkiin juuri sen verran, että tälläkin kerralla Lancialla ajava norjalainen Valter Jensen sai Turkin päänahan. Nyt maalissa eroa oli 10,8 sekuntia...se on pahuksen vähän pitkälle matkalle. Ja vähemmän kuin Otepäässä. Mistä löytää konstit Jensenin lyömiseen?

Lopputulos loistava

Rallin lopputulos palkintosijoille tiesi jatkoa aiempien vuosien menestysputkelle. Tällä kertaa vauhti ei riittänyt Saarelaisen menoon, sen sijaan Jensen ajoi lähes samaa vauhtia. Latvala menee omaa menoansa, mutta se jo kuuluu itseoikeutetusti ammattilaiselle. Tällä kertaa Latvala ei maaliin asti päässyt, joten muillakin oli jo mahdollisuuksia. Yleiskilpailun kolmas sija ja luokan toinen kirjoitetaan historian kirjoihin tällä kertaa.

EM Lahti Historic Rally 9.-11.08.2012 lopputulokset

1. Veli-Matti Saarelainen - Marko Tikkanen FIN, Opel Ascona 400, 3-D4, 1:14:33,3

2. Valter Chr. Jensen - Erik Pedersen NO, Lancia 037, 4-E4, 1:16:19,6

3. Mika Turkki - Timo Hantunen FIN, Opel Ascona, 3-D4, 1:16:30,4

4. Mats Myrsell SE - Esko Junttila, Porsche 911 RS, 1;16;49,7

5. Pentti Veikkanen - Mika Valkama, Porsche 911 SC, 1:17:06,2

kovaa


Tagit: , , ,

  • GSM 0400 552 522
  • Email: mika@mikaturkki.fi