Kuin ennen vanhaan

Viikonlopun EM Lahti Historic Rallyyn ilmoittautunut 77 kilpailijaa

Mukana Jari-Matti Latvala Audi Quattrolla ja Mika Turkki Opel Ascona 400:lla.

Tämän vuoden ralli kerää yhteensä 22 ulkomaalaista autokuntaa, jotka tulevat haastamaan suomalaiset upeilla Pohjolan sorateillä. Autokuntia saapuu Lahteen mm. Ruotsista, Norjasta, Espanjasta, Virosta, Iso-Britanniasta, Italiasta ja Saksasta. Aikaisempien vuosien Lahden kisojen voittajia ovat mm. Jari-Matti Latvala, Mika Turkki kuin myös Lancia Rallylla nyt ajava Valter Jensen. Todella kovaa menoa historiallisten autojen kanssa.

Lahden osakilpailu on rankattu koko FIA:n EM-sarjan yhdeksi parhaimmista eikä tänäkään Lahden osakilpailu tuota pettymystä. Lahden osakilpailu nauttii edelleen suurta suosiota kansainvälisten kuljettajien keskuudessa, koska ralli on yksi sarjan harvoista puhtaasti soralla ajettavista osakilpailuista. Oman värinsä ralliin tuo myös parin vuoden tauon jälkeen ajettava yleisöerikoiskoe, joka kaasutellaan Lahden matkustajasatamassa perjantaina 9.8 klo 15.00. Satamaan on kaikilla vapaa pääsy.

Kokonaisuudessaan osakilpailuita EM-sarjassa ajetaan 12, yhdeksässä eri maassa. Lahden osakilpailu on järjestyksessään sarjan kahdeksas ja EM-kiertue jatkaa Lahdesta matkaa kohti Italiaa, jossa ajetaan sarjan seitsemäs osakilpailu Rallye Alpi Orientali.

Lahti Historic Rallyssa ajetaan kahden päivän aikana 13 erikoiskoetta ja erikoiskoekilometrejä kertyy yhteensä noin 120. Perjantain erikoiskokeet suuntautuvat Lahden länsipuolelle ja lauantaina kaasutellaan Lahden lounaissuunnalla.

 Ralli päättyy lauantaina 10.8 klo 14.00 Lahden matkustajasatamaan.


Tagit: , ,

  • GSM 0400 552 522
  • Email: mika@mikaturkki.fi