SM Riihimäki-ralli 2012

Mika Turkki alun jälkeen vauhtiin


Valkealan Urheiluautoilijoiden Mika Turkki aloitti SM-rallikauden vierellään kartanlukija Riihimäen Urheiluautoilijoiden Jukka Toivonen. Turkin alkuvauhdissa näkyi, että kyseessä oli ensimmäinen talviralli nelivetoisella kilpa-autolla. Rallisarjan kovimmassa SM1-luokassa Mitsubishi Lancerilla kilpailevan Turkin vauhti kuitenkin kasvoi illan pimetessä ja loppua kohti löytyi miestä itseäänkin tyydyttävä taso. Yhteistyö uuden kartanlukijan kanssa sujui ongelmitta. Auto sai kuljettajalta kehuja.

- reitti oli todella hyvä ja yhtä virhettä lukuunottamatta ajo sujui hyvin. Auton alusta tuntui hyvältä, kehui Turkki.

Ajo alkoi loppua kohti sujumaan paremmin ja rallin toiseen kertaan ajettavien erikoiskokeiden ajatkin paranivat roimasti. Seuraavia kisojakin ajatellen vauhtiin saadaan pykälä lisää.

- Riihimäellä kokeiltiin ja ajettiin sen verran kovaa, että näkee missä mennään. Tunturissa toki nostetaan vauhtia. Puhutaankin ihan eri kisasta muihin SM-ralleihin verrattuna, tiesi Turkki.

Tunturissa ajetaankin yhdellä pätkällä melkein puolikkaan SM-rallin verran. Miehestä itsestäänkin otetaan todella mittaa.

Onkos lähdettävä lenkille vielä ennen Tunturia?

- no, niinhän sitä pitäisi, arveli Turkki.

SM Riihimäki-ralli 14.01.2012

1. Esapekka Lappi

2. Juha Salo +12,9 s

3. Mikko Pajunen +28,3

4. Joni Nikko +1.02,2

5. Jukka Korhonen +1.10,9

...

18. Radik Shaymiev +5.46,5

19. Mika Turkki +6.06,5

20. Jyrki Permanto +6.27,4

21. Evgeny Cherkasov 6.36,3


Tagit: , ,

  • GSM 0400 552 522
  • Email: mika@mikaturkki.fi